lauantai 6. elokuuta 2016

Antautuminen

"Tuliaikoja jolloin en kaivannut kenenkään läheisyyttä. En tahtonut että minuun kosketaan, en halunnut että kukaan hengittää hiuksiini, supattaa korvaani lemmekkäästi, työntää minua kevyesti tiskipöydänlaitaa vasten. - --Reviiriaikoja saattoi jatkua viikkoja. Sitten kausi päättyi, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Jonain aamuna heräsin valoisalla mielellä. Tajusin että se oli ohi. Olin taas ahne elämälle, ihmisille, juhlille, uusille maisemille, olin taas intohimoinen ja halukas nainen."

Lapsuudessa pelättiin ihmisiä niin että oksennus nousi kurkkuun ja ylös. Leikit olivat mielikuvituksellisia ja rikkaita. Vain henkilölle itselleen normaaleja ja pakokeinoja maailmasta. Nuoruudessa tulivat rakkaudet, huumat ja kivut. Samalla ihmeteltiin tunteiden voimaa ja suuntaa. Samalla kirjoitettiin, kirjoitettiin ja yritettiin saada kustannussopimuksia, vaikka samaan aikaan se pelotti hirveästi ja haluttiin pyyhkiä pois. Rakastettiin ihmisiä, haluttiin olla heidän kanssaan, mutta toisaalta se pelotti ja ahdisti enemmän kuin muu. Tahdottiin olla yksin, mutta vihattiin yksinäisyyttä. Tehtiin listoja ja mietittiin, mikä on pielessä, kun mieli oli tuntematon. 
Lapsien tullessa kuvioon, ei jaksettu olla äiti. Koska he rikkoivat järjestyksen ja rutiinit, jotka pitivät elämän jossakin hallinnassa. Matkoille paettiin, mutta niiden pakoa palauduttiin viikkoja. Tällaista elämä on ja paljon muutakin, silloin kun on erityisherkkä ihminen.

En muista, milloin viimeksi olisin lukenut kirjaa, joka antoi niin paljon. Tahdoin pysähtyä sen äärelle, ahmia sitä eteenpäin, ja jäädä samalla nautiskelemaan sen runollisiakin oivalluksia. En muista milloin olisin niin monta kertaa huudahtanut päänisisäällä "Uskomatonta, miten tuttua", ja lukenut tekstiä, joka kuulosti täysin, minulle rakkaan läheiseni elämästä. Enkä muista, milloin olisin niin nauttinut, kun saan suositella kirjaani läheiselleni, ja nauraneet yhdessä kirjan totuuksille, jotka kuulostivat arkipäivällemme. Tätä kaikkea sai aikaan Anja Snellmannin "Antautuminen".

Snellmannin tuorein kirja kertoo aina lapsuudesta nykypäivään kuvausta elämästä erityisherkkänä. Päähenkilönä toimii Anja itse, jota ei edes ensimmäisten parinkymmenen sivun aikana lukijana ymmärrä. Snellman kirjoittaa tarinaa kekseliäästi, aidosti, rehellisesti ja hyvin runollisestikin. Vaikka tekijän valinnat eivät aina arvomaailmaltaan vastaa omiani, hänen rehellinen ja aito tyylinsä kertoa näistä, saivat lukijana minut ihmeen ymmärtäväiseksi. Snellman puhuu täynnä aitoutta ja rehellisyyttä, joka ihastuttaa, mutta samalla saa surulliseksi. Kirjoittaja itse tulee tekstin kautta omalle iholle, jolloin toisen valinnat koskettavat.

Snellmannin kirja toimii myös mahtavana inspiraation lähteenä. Kirja on täynnä listoja, joissa päähenkilö luettelee elämän kekseliäitä oivalluksia. Nämä inspiroivat myös itseäni kokoamaan omia listojani päiväkirjojeni sivulle, joita toivottavasti jatkan myöhemminkin. 

Antautuminen oli myös elämäni ensimmäinen kirja, minkä luin Anja Snellmannilta. Eikä taatusti jää viimeiseksi...

Kuva otettu täältä.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Porkkanainen juustokakku

Tänä keväänä päättyi hieman haikeudella ja ihmetyksellä kolmen vuoden unelmakoulu. Koulu, josta kerkesin haaveilla 12- vuotiaasta tytöstä lähtien, jonne menoa moni epäili ja samalla kannusti, joka yllätti ja ylitti odotukseni. Kolmeen vuoteen kerkesi mahtua lukuisia seikkailuja, opetuksia, oppimista, räntäsateita, kylmässä tärisemistä, luonnosta häkeltymistä, uusia ystäviä. Samalla yritin suorittaa lukion yli-oppilastutkintoa, mutta vasta viimeisillä viikoilla sain selville, ettei yritykseni riittäneet läpäisemiseen. Lakki jäi saamatta ainakin toistaiseksi, mutta ammattijuhlat järjestettiin.

Luonnollisesti leipomista rakastavana, halusin laittaa mahdollisimman paljon itse. Aika paljon jouduimme perheessä asiasta neuvottelemana, koska alunperin olisin tahtonut vain omia juttujani erikoisemmalla twistillä. Mutta koska juhlat on aina myös kaikkien juhlat, jaiemme leivottavia useammalle.

Luonto-ohjaajana juhlien teema oli tietysti luonto. En halunnut mitään Suomesta ja luonnosta poikkeavaa, vaan noudattaa pääasiassa luonnon teemoja väreissä ja mauissa. Villiyrttejä, metsäsieniä ja riistaa näkyi siis menuissa. Suurin oma erikoisuuteni oli juustokakut. Keksin niiden ohjeen täysin päästäni ja koe testasin niitä parikertaa. Kerrankin siis huolella suunniteltu leivonnainen, joka kaiken lisäksi onnistui! Ja ensimmäisen hääkakkutilauksen sain samalla ;)

Pohja
100g Digestive keksiä
1prk Porkkanasosetta

Täyte:
 200g Kermaviili
200g Maustamaton tuorejuusto
200g Rahkaa
1dl Stevia
6kpl Liivatetta
0,5dl Vettä

Kiille:
3dl Porkkanamehu
3 Liivatetta

1. Murskaa keksit ja lisää sose. Levitä irtopohjavuoassa olevaan leivinpaperin päälle.  
2. Liuota 10min liivatteita. Sekoita maitotuotteet sokerin kera. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita liivatteet siihen. Lisää liivateseos seokseen. Kaada täyte vuokaan. Laita vuoka jääkaappiin väh. 4h.
4. Valmista kiille täytteen jähmetyttyä. Liuota liivatteet kylmässä vedessä 10min. Kiehauta pieni määrä mehua kattilassa ja liuota liivatteet. Lisää loput mehut. Kaada kakun pinnalle. Laita kakku jääkaappiin jälleen väh. 4h. 


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Enkelien suojatti

"Lukukausimaksujen, koulukirjojen kallistumisen ja lisääntyvän juutalaisvastaisuuden vuoksikoulunkäynti kävi yhä kurjemmaksi ja sen jatkaminen kyseenalaiseksi--- Tiesin, että edessä oli pitkä talvi niukkaakin iukemmin ruoka-annoksin täyteen ahdetussa, ala-arvoisessa asunnossa ja seurana ainainen pelko siitä, milloin Gestapo koputtaa oveen. Yhä useammat juutalaiset pelkäsivät ollenkaan lähteä kadulle."


Vasta ensimmäisellä luokalla oleva Anita Dittman joutuu kokemaan ensimmäiset Natsien ja 2 maailman sodan merkit, 1933. Vuosi vuodelta sota pahenee ja vainot juutalaisia kohtaan. Juutalaisperheenä Dittmanit joutuvat piiloutuvaan milloin tuttujensa luokse, milloin kellareihin, kunnes koko perhe joudutaan erottamaan - toiset pakkotyöhön, toiset turvaan Englantiin.

Anita rakastaa paikallista seurakuntapastoriaan, jonka avulla hän tutustuu kristinuskoon. Tytön elämä muuttuu vähitellen, ja tuntuu kuin enkelit suojelisivat häntä erityisellä tavalla. Vaikeuksien tullessa, Anitan usko ja toivo vain kasvavat ja hän pitää rohkean päänsä. Tapahtumat johdattuvat ihmeellisesti, eikä apu tule koskaan liian myöhään.

Jan Markell on kirjoittanut tositarinan Anita Dittmanin elämästä uskottavasti ja rohkaisevasti. Tarina kertoo lähes päiväkirjamaisesti Anitan elämästä 7- vuotiaasta aina täysi-ikäisyyteen saakka. Anitan asenne ja usko ovat rohkaisevaa luettavaa, ja kirja opetti ja antoi itselleni paljon. Vaikka olosuhteet olivat lähes toivottomia, eikä inhimillisin silmin näe kuin pelkoa ja kuolemaa, jaksoi nuori tyttö elää ja uskoa.

Kirja opettaa meitä tänäkin päivänä uskoon ja toivoon. Kirjan luettua tulee jopa naurettava olo siitä, miten monesti laittaa olosuhteiden syyksi oman huonon olon ja kiittämättömyyden. Kirja opetti jälleen historiastamme, tapahtumista ja elämästä, minkä keskellä niin moni joutui elämään. Kirjasta tuli etäisesti mieleen "Anne Frankin - päiväkirjat", sen päiväkirjamaisuuden ja aiheen myötä. Jossakin mielessä tämä kuitenkin tuntui paremmalle ja opettavaisemmalle, kuin tuo ikiklassikko tarina. Suosittelen lämpimästi etsimään tämän vanhemman kirjan käsiinne!

Minulle selvisi itseasiassa, vasta kirjan viimeisillä sivuilla, että tarina oli tosikertomus. Luulin tarinaa fiktiiviseksi. Googlailin vielä varmistukseksi, ja todentotta Anita Dittman oli elänyt 2 maailmansodan aikana, ja selvinnyt siitä ihmeen kaupalla. Uskomaton tarina.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tunnoton

Silmät näkevät värit
korvat kuulevat äänet
nenä haistaa tuoksut
- mutta mikään ei tule sisälle



Tunteet tietävät tunteet
muistot muistavat menneen
suu tietää maut
- mutta mikään ei tunnu sisällä



Huulet hymyilevät kauniisti
kieli tuottaa ystävällisyyttä
kädet ojentavat avuliaasti
- mutta mikään ei silti tunnu kivalta. 

Tieto tietää tulevasta
haaveet ajattelevat kaunista
sydän kaipaa vapautta
- mutta mikään ei tunnu oikealta.



Näen elämän
tiedän tulevan
tunnen toivon
- mutten ole minkään sisällä.



Milloin astun elämään sisään
milloin saan takaisin aistini
milloin olen jälleen ihminen
milloin sydän lopettaa tuskan värinänsä
milloin saan takaisin elämän täyteyden
milloin en enää itke, vaan elän
kysyn vain
milloin

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Saisko olla grillattua marjapiirakkaa?

Vapunaatonaattona koitti koulussani toisiksi viimeinen ammatiosaamisen näyttö. Olin jo koko opiskelujeni ajan suunnitellut eri näyttöjäni aina opiskelujemme ohessa, mutta oikeastaan lähes kaikki suunnitelmani Maastossa ruokailua kohden piti hylätä, saadessani selville minulle annetun asiakasryhmän. Nuorena naisena ja kasvissyöjänä, olin aiemmin pyöritellyt rentoja katuruokia ja kasvisruokia nuotiolla tehtäväksi, mutta tulevat asiakkaani vaatisivat juuripäinvastaista; mahdollisimman hienoa ja lihaista. Kyseessä oli lähes kolmenkymmenen hengen miehinen yritysporukka, jossa edustaisin koko oppilaitosta ja koulua. Ei todellakaan siis mikään helppo ja luonnollinen asetelma minulle.

 Täytyy sanoa, että kovan haasteen tämä näyttö minulle aiheutti. Rymä oli todella suuri verrattuna mihin olin tottunut, se olisi vaativa, sekä satuin valitsemaan ruokalajeiksi ruuat, joita en ollut koskaan aiemmin tehnyt nuotiolla (tätä ei sitten mainostettu ennakkoon... ). Yhden ainoan kerran testasin grillissä marjapiirakan tekoa, mutta muuten kaikki oli uutta nuotiolla. Kun oli kyse vielä hienosta miesporukasta, piti ottaa huomioon, ettei ruuat saaneet olla tyypillistä terveyspiiperrystä. Minä en ole tottunut käyttämään voita tai sokeria leivonnassa lähes ollenkaan, ja nyt minun piti asiakkaiden tähden käyttää niitä. Riskiä oli siis siinäkin, osasinko laittaa niitä tarpeeksi. Jos ei ole tottunut kokkina makeaan, on todella vaikea arvioida, mikä "makeus" on sopivaa siihen tottuneelle.

Hyvin kuitenkin näyttö sujui, ja ruuat onnistuivat. Paljon säheltämistä, mokailuja ja unohtelua tapahtui, mutta pääasiat onnistuivat; aikataulut eivät pettäneet, ihmiset saivat ruokaa ja se maistui.

Koko menuuta en tänne jaa, ja lisää kertomuksia näytöstä voi lukea opintoblogistani, mutta marjapiirakan ohjeen kerron. Tässä siis grillattua ja nuotiopaistettua marjapiirakkaa! (Ja totta kai voitte tehhä tätä kotonanne uunissa)

Marjapiirakka:
1kpl - 8-12hkl

Pohja:
3dl Grahamjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1dl rahkaa
50g pehmeää margariinia
0,5dl hedelmäsokeria
Kardemummaa

Täyte:
600g Marjoja
0,5dl perunajauhoja
0,5dl hedelmäsokeria
50g mantelilastuja

1. Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Painele voidellun foliolle. Paista nuotiolla n. 10min.
2. Sulata marjat ja sekoita joukkoon perunajauhot ja sokeri. Levitä marjaseos piirakkapohjalle. Jatka
paistamista n. 30-35min. Tarjoa vaniljakastikkeen kera.